top of page
Roopelista

ROOPELI on sitoutumaton, täysin harrastuspohjainen sivusto, jonka tarkoituksena on listata ja mainostaa erilaisia tarinankerrontaan pohjaavia roolipelejä! Roopeli listaa niin foorumi-, chat- kuin myös vieraskirjapohjaisia nettiroolipelejä.

Roopelin ainoa tavoite onkin vain jakaa kaikille nettiroolipelaamisesta kiinnostuneille tietoa eri peleistä, sekä antaa täten näkyvyyttä kaikille näille peleille!

Roolipelillä tarkoitetaan vuorovaikutteista tarinankerrontaa. Mikäli tämä on aiheena sinulle uutta, voit lukea siitä lisää esimerkiksi Roperinki -sivustolta!

Roopelin listaus tapahtuu täysin objektiivisesti. Listattuja roolipelejä ei arvostella tai tutkita tarkemmin, eikä Roopelissa myöskään arvioida esim. aktiivisuustasonsa puolesta. 

Roopelin ylläpito ei ole vastuussa listattujen sivustojen sisällöstä. Siitäkin huolimatta, Roopelin ylläpito ei hyväksy tai puolestapuhu minkään vähemmistön syrjintää tai vihapuhetta. Lisäksi on hyvä muistaa, että roolipelien sisällön, vaikka fiktiivistä onkin, tulee noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Pitäkäämme roolipeliyhteisönä huolta toisistamme ja turvataan pelaamisen mahdollisuus kaikille!

 

 

Näin alkuun Roopeli tulee ottamaan yhteyttä eri roolipeleihin ja mainostamaan toimintaansa! 

Mikäli haluat itse ehdottaa roolipeliä listatuksi, täytäthän hakemuksen. Hakemukseen vaaditaan roolipelin NIMI, roolipelin kotisivujen/foorumin/vastaavan infosivuston LINKKI, maininta mihin kategoriaan roolipeli kuuluu, sekä lyhyt kuvaus roolipelin JUONESTA/TEEMASTA/SISÄLLÖSTÄ!

Roolipelit jaetaan simppelisti kolmen kategorian alle:

  • Fantasia/sci-fi: Ihmisillä/ihmismäisillä pelattavia, fantastisia tai epärealistisia sci-fi elementtejä sisältävät roolipelit, riippumatta ropemaailman ajankohdasta tai universumista. Kaikkea Tolkienin ja Star Warsin väliltä.
     

  • Realismi: Ne ihmisillä pelattavat roolipelit, joissa ei ole minkäänlaista fantasiaa tai epärealistisuutta. Roolipelit voivat olla niin nykyaikaan kuin historiaankin sijoittuvia, mutta ei futuristisia sillä se luiskahtaisi jo epärealismin puolelle.
     

  • Eläinkunta: Roolipelit, joiden tarkoituksena on nimenomaan pelata eläinhahmoilla. Hopeanuoli, Soturikissat ja vastaavistakin inspiroituneet. Ihmismäiset fantasiaolennot eivät kuulu tähän kategoriaan, mutta esimerkiksi aarnikotkat tai vastaavat feraalit fantasiaolennot voidaan laskea

 

Kategoriat eivät ole kiveen hakattuja ja lopullinen kategorian valinta on roolipelin ilmoittajan päätös! Tarkoituksena on kuitenkin vain ohjata sivuston selaajia kiinnostuksenkohteidensa suuntaan. ~

Listaaminen

LISTA

LISTA
realismi

Realismi

svbanner_88x31blu.png

Kalifornian auringon alla kukoistava kaupunki tunnetaan kahden syntien kaupungin välisenä porttina, vaan harva arvaakaan millaisia syntejä sen omiin varjoihin kätkeytyy. Alamaailmassa kuohuu, kun kaupunkia hallitsevan yakuzan ja kukkoilemaan saapuneen kartellin välit kiristyvät - ja samaan aikaan tavalliset kansalaiset koettavat vain selvitä elämän iloista ja suruista kukin omalla tavallaan. Santa Verde on alkuvuodesta 2022 perustettu realistiseen nykymaailmaan sijoittuva kaupunkiroolipeli, jonka palmujen katveessa voi pelata niin vauhdikasta rikosdraamaa kuin arkisia ihmissuhdesotkujakin!

fI7y0MD.gif

Vangitsevaa noir-henkeä huokuva Coalesce on 1920-luvulle sijoittuva foorumipohjainen roolipeli, joka vie juhlivien flappereiden ja vaarallisten gangstereiden luo vallattomaan Atropos Bayn merenrantakaupunkiin. Ikäsuositus K16.

Ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut lama on ohi. New York kukoistaa, teknologia kehittyy massiivisin harppauksin, vanhoja perinteitä murskataan, ihmiset juhlivat ja vaurastuvat ennennäkemättömällä tavalla vanhanaikaisten yhteiskuntaluokkien romuttuessa ja muuttaessa muotoaan! Tervetuloa railakkaalle 1920 -luvulle Amerikkaan! Peli on saanut inspiraationsa Broadwalk Empire- ja Peaky Blinders -sarjoista.

veritaslogo.png

Lex Veritas on aikuisille suunnattu viktoriaaniseen aikaan sijoittuva ja realismiin painottuva roolipeli. Pääpelialueena toimii 1850-luvun Lontoo. Ihmissuhteisiin ja pelaajalähtöisiin juoniin perustuva tarinankerronnallinen peli tarjoaa mahdollisuuksia monipuolisille tarinoille aina alaluokkaan syntyneen matkasta kohti suuria unelmiaan kruununperillisten myrskyisään taipaleeseen valtaistuimelle. Lontoon ytimestä pelaaja löytää rikollisuuden ja korruption tärvelemän slummin, keskiluokan työteliään elämäntavan ja varakkaiden aristokraattien juhlavat salongit.

CDV_banneri_2.webp

Olet Versaillesin palatsissa 1780-luvulla, aikana ennen veristä vallankumousta, ympärilläsi muodikkaita kuninkaallisia ja kunnianhimoisia ministereitä, mutta myös varjoihin vetäytyviä juoruilevia sisäköitä ja vallankumousta hautovia henkivartijoita. Nykytilanteeseen tyytymättömät kapinalliset tiivistävät rivejään samaan aikaan, kun mitään arvaamaton aatelisto tuhlaa rahojaan huvituksiin. Versaillesin kultaisten porttien sisäpuolella elämä on kuitenkin kaukana kulissien luomasta illuusiosta: elämä on sielläkin täynnä draamaa, skandaaleja ja särkyneitä sydämiä. Bienvenue!

Olemme vuonna 2022 perustettu roolipeli, joka sijoittuu Pine Creek nimiseen kuvitteelliseen amerikkalaiseen pikkukylään. Pelissä pääsemme seuraamaan kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää pienen kaupungin draaman ja kommellusten kera.

1UM6c0D.png
fantasia/sci-fi

Fantasia/sci-fi

shatteredlinkkiban.webp

Shattered (suom. "pirstoutunut") on teemaltaan postapokalyptiseen tulevaisuuteen sijoittuva scifi- ja fantasiaroolipeli. Pelin miljöönä toimii maanalaiseksi ja -päälliseksi osaksi, eli niin kutsutuiksi Aliseksi ja Yliseksi jakautunut Busanin kaupunki sekä sen lähiseudut Etelä-Koreassa. Pelattavia hahmoja ovat tavallisten ja metaihmisten lisäksi erilaiset olennot, jotka ovat päätyneet maapallolle maailmankaikkeuksien rakenteisiin syntyneiden halkeamien kautta. Roolipelissä pääsee myös suunnittelemaan aivan omia lajeja, joten mielikuvitusta ja luovuutta saa todellakin käyttää!

4eRC3cf.png

Zombien käynnistämästä maailmanlopusta on kulunut 25 vuotta ja ihmiskunnan rippeet yrittävät selvitä asetelmassa, joka voi hetkessä keinahtaa päälaelleen. Asetelmaa on keinuttamassa jo ennen maailmanloppua olemassa ollut hyve-geenimuunnos ja ydinonnettomuuksien myötä syntyneet synnit, joka on hyveiden mutaatio. Tasapaino on herkkä, sillä hyveiden ja syntien käyttämät psyykkiset kyvyt aiheuttavat pahimmillaan epätasapainoa voimasuhteissa, joissa ihmisillä ei ole paljoa vaihtoehtoja.

lk2xXf1.jpg

Eletään vuotta 2055, jolloin New Yorkin kaduilla kukoistaa rikollisuus virkavallan ja hallituksen vastatoimista huolimatta. Alkuun New Yorkin katuja piti hallinnassaan monet pienet gangsteri jengit, joita vastaan virkavalta vielä joten kuten alkuun pystyi kamppailemaan. Kaikki kuitenkin muuttui kun jengit tulivat kolmen suuremman joukon syrjäyttämäksi: Arms, Cobra ja Heise, jolloin homma ryöstäytyi käsistä. Kaikilla on sama tavoite: Kukistaa toisensa keinoja kaihtamatta ottaakseen haltuunsa koko New Yorkin alueen.

Fantasiavuoret on 6 huhtikuuta perustettu roolipeli. Siellä pelataan fantasiamaailman lentävillä hahmoilla; pegasoksilla, aarnikotkilla ja lohikäärmeitä. Tervetulleita ovat kaikki uudet ja vanhat pelaajat! Roolipelistö löytyy mm. chat, johon voi aina tulla kyselemään ja juttelemaan!

EhkITME.png

Kuusi valtiota, seitsemän lajia, satoja tarinoita. Ihmissuhteita, politiikkaa, juonenkäänteitä ja draamaa. Mitä onnettarella on luvassa sinun hahmollesi? Fortuna on aktiivinen ihmisillä pelattava foorumipohjainen muodonmuuttajaroolipeli. Sen miljöö sijoittuu meidän maailmamme rinnakkaistodellisuuteen, samannimiseen valtioon, jossa sekoittuvat niin scifi kuin historiakin. Pelattavat hahmot ovat eri lajeihin kuuluvia ihmisiä, joilla on kyky muuntautua fantasiaolennoiksi. Pelimme on ikäraja on 18 vuotta. (Ei aloittelija ystävällinen)

NvvCjve.gif

Re: Bitter Hollow -roolipelissä pelataan tulevaisuuden maailmassa, jota ovat koetelleet mysteerinen Sumu ja Virus, joka on luonut armoilleen jääneistä verenhimoisia feraaleja. Tieteen kehittäessä rokotetta Virusta vastaan he loivat feraaleista oman lajinsa - vaihdokkaat. 45 vuotta sitten vaihdokas puri ihmistä ja ihminen muuttui. Näitä eläinhahmoon muuttuvia ihmisiä alettiin kutsua tartutetuiksi. Vaikka Bitter Hollow, pelin keskipisteenä toimiva kaupunkivaltio, yrittääkin ylläpitää rauhaa, yksi kysymys silti nousee ylitse muiden: Tuleeko uhka muurien ulkopuolelta... vai niiden sisältä?

HZnD7Kc.png

Myths of Mihras on aikuisille suunnattu fantasiaroolipeli ja sijoittuu menneeseen aikaan, jolloin ihmiset kulkivat hevoskärryillä ja pelkäsivät öisiä metsiä niiden monien vaarojen takia. Synkkä maailma kätkee sisäänsä sotaisuutta, hirviöitä ja raadollisuutta, mutta myös komediaa, rakkautta ja kauneutta – pelimahdollisuudet ovat siis monipuoliset. Monipuoliset ovat myös hahmonluontimahdollisuudet, sillä täällä voit pelata niin tavan ihmisillä, upeilla maagisilla jumalilla, kuin puolieläimiksi kirotuilla demoneillakin!

uBSgFWy.png

Noitavaino on monipuolinen roolipeli, jossa ihmishahmot seikkailevat reippaasti fantasialla maustetulla pelimaailmassa. Juoni perusversionaan on pohjattu kahden eri yhteisön keskinäisiin riitoihin, jossa kuninkaallisten hallintoon kyllästynyt rahvas, yrittää päihittää tiukkaa kastijakoa noudattavat ja köyhiltä varastavat aateliset. Pelkästään tätä juonta ei tarvitse edetä, sillä pelimaailma itsessään tarjoaa jokaiselle innokkaalle pelaajalle mahdollisuuden rakentaa oman tarinansa, merikapteenina, maagina, alkemistina ja monena muuna keskiajan ja sen ulkopuolelta keksityn aseman kautta.

chateau2013c.webp

Taikakoulu Château on Ranskan vuoristomaisemissa sijaitseva taikuuden koulu, jossa opiskellaan taikuuden eri osa-alueita. Koulu tarjoaa perusopetusta 11–17-vuotiaille oppilaille sekä jatko-opintoja 18–25-vuotiaille noidille ja velhoille. Koulun elämään voi osallistua myös opettajana tai muuna koulun asukkaana. Roolipelin maailma pohjautuu J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaan, mutta ympäristö on siirretty nykypäivän Ranskaan.

lYvjDMq.png

Oletko valtias vai varas? Tule selvittämään hahmosi määränpää keskellä politiikkaa, sodanuhkaa, rauhan tavoittelua ja uuden elämän rakentamista ihmisillä että anthropomorphisilla väenkansoilla pelattavaan Unohdettuun.

Y23GJSv (1).png

On kulunut 30 vuotta siitä, kun katastrofaaliset äärisääilmiöt ja levottomuudet pakottivat kymmenet miljoonat ihmiset pakoon kodeistaan, veden ja ruoan puute ajoi maailman sotaan ja uusi maailmanjärjestys vietiin väkivalloin läpi keskellä rapistuvaa infraa ja sisäisiä konflikteja. 30 vuotta siitä, kun Yhdysvallat sulki rajansa - ei vain pitääkseen muita poissa, vaan myös estääkseen omiaan lähtemästä. Tervetuloa New Haveniin! Keskity arkeen ja ihmissuhteisiin, liity vallankumoukseen taistelemaan orjuudesta vapauteen tai aja oma tahtosi läpi keinoja kaihtamatta ja ihmiskohtaloista piittaamatta

z2iN55o.png

"Palvotte ja rakastatte kerran julmaa luojaa näin uskollisesti, tuomittu on teidät elämään maassa, joka tuhoutunut on luojanne raivosta. Katsokaa ja oppikaa, tuntekaa armottomuus Muinaisten. Olkoon kärsimys opettajanne."

- Scheu Iiriszaki Thangtua

 

Humanoideilla pelattava chat- ja foorumipohjainen fantasiapeli.

arcalisrpg_banneri_88x31.png

Olemme foorumiroolipeli, joka sijoittuu fiktiiviseen fantasiakeskiaikaan sekä Arcalis-nimiseen valtioon. Peli on K18.

Arcaliksessa yhdistyvät kaksi pelattavaa lajia: ihmiset ja fafnirit, lohikäärmesukuiset, haltiamaiset olennot jotka asuttavat Lunae-saarta pienen merimatkan päässä. Ihmisiä hallitsee kansaansa rakastava monarkia, fafnireita taas yksinäinen kuningas, joka ei ole tähänkään päivään mennessä suostunut kruunaamaan itselleen kuningatarta. Molempien arkea varjostavat roisit meri- ja maantierosvot, jotka seilaavat Vapailla merillä ja ryöstelevät pieniä satamakyliä ja niiden laivoja. 

taikapollonopisto-1.jpg

Perinteinen, Harry Potterin taikamaailmaan sijoittuva roolipeli, jossa luot oman oppilaasi Tylypahkaan ja voit osallistua sillä roolipeleihin sekä kirjoittaa tarinoita sen näkökulmasta. Vaikka ympäristö perustuukin J. K. Rowlingin luomaan maailmaan, ympäristöä saa vapaasti muokata omanlaisekseen - kirjoittajien ei ole siis pakko noudattaa orjallisesti mitään tiukkoja raameja, mutta tietenkin saa myös kirjoittaa tismalleen siitä taikamaailmasta minkä tunnemme - kaikki on sinusta itsestäsi kiinni! Peli on aloittelijaystävällinen ja sopii kaiken ikäisille, joten kaikki ovat tervetulleita!

tumblr_c8b2c73ac6491b859dcc9ec064040bd7_13de96dd_100.png

 Inhumane on vuonna 2008 perustettu foorumipohjainen, realismin piirteitä omaava fantasiaroolipeli, jossa yliluonnollisuus piilottelee ihmismaailman varjoissa noitien, vampyyrien ja metsästäjien navigoidessa kahden maailman välillä. Pelin keskiössä ovat hahmojen väliset suhteet ja pelaajilla on miltei rajattomat mahdollisuudet rakentaa itsensä näköisiä pelejä ja kohtaamisia missä päin maailmaa tahansa. Inhumanen ikäraja on 18 vuotta.

Fantasiaroolipeli, jossa eletään vuotta 1560 kuvitteellisessa Reynan kuningaskunnassa. Pelissä on ihmisiä ja maageja kuten noitia, muodonmuuttajia, seireenejä ja haltioita.

REYNA (2).png
eläinkunta

Eläinkunta

we0gKzP.jpg

Uusi Legenda on foorumilla pelattava vuonna 2010 perustettu koiraeläinroolipeli, jonne ovat tervetulleet niin aloittelevat pelaajat kuin kokeneemmat konkarit. Peliin on mahdollista tutustua kuukauden ennen varsinaista liittymistä ja myös pelin Discord on auki kuukauden tutustumista varten. Roolipeli on saanut inspiraationsa Yoshihiro Takahashin Ginga-saagasta, mutta vuosien saatossa se on alkanut elää omaa elämäänsä. Vipinää peliin tuovat erilaiset eventit, suuremmat juonet ja pelin ulkopuoliset viihdykkeet, kuten taidevaihdot ja hahmogaalat!

"Oletko valmis astumaan Saniaiskanjonin pimeisiin metsiin, viilettämään avarilla nummilla, syöksymään aallokkoihin, tasapainoittelemaan kapeilla vuorilla, liittymään murhaajajoukkoon vai matkaamaan täysin yksin? Lopullinen valinta on sinun tassuissasi..." Saniaiskanjoni on vuonna 2013 perustettu aloittelijaystävällinen Soturikissat-tarinaroolipeli sivusto, jossa jokainen kissa kertoo omaa tarinaansa, joka pelaajan tahtojen mukaan voikin muuttua suuremmaksi juonikuvioksi koko kanjonille!

Ensimmäiset klaanit on heinäkuussa 2018 perustettu aloittelijaystävällinen Soturikissat-roolipeli, jossa kissa voi liittyä Laaksoklaaniin, Vesiklaaniin, Metsäklaanin, Huomenklaaniin tai jäädä kokonaan klaanielämän ulkopuolelle. Pian on mahdollista liittyä myös uniikkiin Kultaheimoon! Roolipeli on erittäin aktiivinen ja kaipaa lisää liittyneitä, kenties juuri sinut!

linkitys

LINKINVAIHTO

Mikäli roolipelisi listataan Roopelissa, linkitäthän myös Roopelin, jotta mahdollisimman moni löytäisi myös tälle listaussivustolle! Bannerit ovat kooltaan 88x31 pikseliä. Ethän suoralinkitä vaan tallennat bannerit ensin itsellesi ja linkität ne sivustollesi esimerkiksi jonkun kuvahostaussivuston kautta.

Roopeli harrastaa myös mielellään linkinvaihtoa muidenkin sivustojen kanssa, ota yhteyttä kontaktiformin kautta!

Linkit

viimakoura-button2.png
yhteydenotto

YHTEYDENOTTO

bottom of page